Elokuvaklinikka # 1: Jack and Diane

Elokuvaklinikka on osio, jossa pohdin miksi jokin elokuva ei toimi ja miten sen ehkä olisi voinut korjata. Klinikalle saatetaan tuoda vahingossa sellaisiakin elokuvia, jotka olivat tuhoon tuomittuja jo esituotannossa.

Jack and Diane on vuonna 2012 valmistunut draama, johon on sekoitettu kömpelösti kauhuelokuvan elementtejä. Juonessa, jos sitä siksi tohtii kutsua, Diane tutustuu Jackiin, heidän välilleen muodostuu hankala rakkaussuhde, joka ei tahdo ottaa alkaakseen. Ilmeisesti Diane on myös ihmissusi tai sitten hän vain näkee siitä painajaisia.

Ensimmäisten minuuttien aikana elokuvassa läväytetään katsojan eteen olento, joka näyttää koostuvan kissojen yökkäilemistä karvapalloista. Hirviön näyttäminen heti ei välttämättä ole kriittinen virhe, mutta tässä tapauksessa katsoja joutuu elämään siinä pelossa, että joutuu jossain vaiheessa teeskentelemään pelkäävänsä tuota otusta. Kyseessä ei nimittäin ole mikään täysin epäonnistunut kauhuelokuvaraakile, joka yrittää shokeerata katsojan pysymään hereillä ainakin siihen asti, että muistaa sammuttaa tietokoneen/television tai laittamaan vuokratun elokuvan takaisin koteloonsa. Jack and Diane yrittää olla ihan oikea, vakavasti otettava draama, jossa hallusinaatiot hirviömäisille muodonmuutoksille ovat symbolisesti tärkeässä asemassa.

Ensimmäinen ongelma elokuvassa on kunnollisen juonen puuttuminen. Ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat sama ihminen, mikä tietenkään itsessään ole ongelma, mutta saattaa joskus jättää käsikirjoituksen hieman vailinaiseksi. Ainakin jonkun toisen ihmisen olisi ollut hyvä terävöittää elokuvan sanomaa. Diane asuu tätinsä luona, joka aluksi paheksuu tyttöjen suhdetta, mutta sitten antaa asian olla. Dianella on kaksoissisko, jota ei käytetä paria puhelimessä käyvää väärinkäsitystä enempää. Kohtaukset liittyvät toisiinsa kovin hatarasti ja katsoja yrittää parsia kasaan mielessään, mitä ihmettä oikeastaan tapahtuu.

Toisiinsä löyhästi liittyvät kohtaukset voivat olla elokuvalle eduksi, jos katsojalla on käsitys siitä miten ne liittyvät temaattisesti toisiinsa. Esimerkiksi Mad Menissä on roppakaupalla tapahtumia, jotka eivät varsinaisesti liity toisiinsa suoraan, mutta tuntuvat teemojen kannalta välttämättömiltä. Toisinaan katsojalle näytetään väläyksiä karvoista tai hiuksistä jotka näyttävätä liikkuvan ja punoutuvan yhteen ihmiskehon sisällä kudosten ja elinten välillä. Aluksi ajattelin väläysten tarkoittavan jotain, mutta pian huomasin niitä ilmestyvän riippumatta siitä mikä kohtauksen sävy oli.

Pääosia näyttelevien Juno Templen ja Riley Keoughin välillä on kemiaa ja heidän romanssinsa tuntuu uskottavalta. Juno Templen epäkiitollinen asema tällä hetkellä on olla sivurooleissa hyvissä elokuvissa ja päärooleissa kunnianhimoisissa, mutta huonoissa elokuvissa.

Jack and Diane on siis huono elokuva. Se on taiteellisilta pyrkimyksiltään korkeatasoisempi kuin vaikkapa Hangover 3, mutta ei elokuvallisena nautintona nouse kovin paljon paremmaksi.

Ihmissusi vertauskuvana seksuaalisen identiteetin löytämiselle on melkolaillu puhkikaluttu luu. Vuoden 2000 Ginger Snaps teki saman, mutta huomattavasti onnistuneemmin. Jack and Diane tosin ei vedä mitään yhteyksiä lesbouden ja hirviöiden välille, joka antaa sille ainakin hieman hyvää karmaa. Tosin Diane on haavoittunut nimenomaan heteroseksistä saatujen kokemuksien myötä ja linkittää hänen hahmonsa kliseeseen lesbosta, joka on naisten kanssa, koska on pettynyt miehiin.

Käsikirjoituksen parantamisen ohella, elokuvan pitäisi sivuuttaa yliluonnollinen näkökulma kokonaan. Se voisi toimia hienona, vähäeleisenä kuvauksena kahden ihmisen suhteesta, joka ei oikein koskaan saavuta täyttä potentiaaliaan. Traileri antaa elokuvasta paljon paremman kuvan, koska siinä kauhuelementit on pyyhitty lähes pois käytännössä kokonaan. Se myös antaa käsityksen, että elokuvassa oikeasti tapahtuu jotain dramaattista.

Uskoisin, että tämän elokuvan olisi voinut muuttaa hyväksi leikkaamalla paljon tavaraa pois. Erinomaista siitä ei ehkä olisi tullut millään, parhaatkin kohtaukset tuntuvat jotenkin päämäärättömiltä. Se on sääli, koska olin elokuvan puolella koko keston ajan, mutta se vain ei koskaan lunastanut lupauksiaan. Múmin tekemä soundtrack menee tässä aivan hukkaan.

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Elokuvaklinikka, HLBTIQ Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s