Elokuvia, joita en tule ikinä katsomaan

John Hodgman totesi podcastissaan, ettei tule koskaan katsomaan Funny Gamesia. Podcastin aiheena oli neljännen seinän rikkominen fiktiossa, ei niinkään elokuvien tietoinen välttely. Hodgman oli sitä mieltä, että on lukenut ja kuullut elokuvasta niin paljon, ettei hänen tarvitse katsoa sen amerikkalaista tai sveitsiläistä versiota. Hän tietää mistä siinä on kyse ja miten se käsittelee elokuvankatsojien tirkistelynhalua. Funny Gamesin nähneenä en varsinaisesti voi moittia häntä ja oletan syyn olevan siinä, ettei hän halua kuvitella omaa perhettää samaan tilanteeseen kuin elokuvassa.

Minulle vastaava elokuva on Cannibal Holocaust. Tiedän, etten halua ikinä nähdä sitä, vaikka sillä on varmasti elokuvahistoriallisesti tärkeä asema. Se on myös, ainakin käsitykseni mukaan, hyvin äärimmäinen elokuva, johon katsojat reagoivat voimakkaasti.

Päälimmäinen syy boikottiini on eläinten tappaminen elokuvassa. Monissa hienoissa elokuvissa on valitettavasti tapettu eläimiä valkokankaalla: Ilmestyskirja Nyt (1979) ja Raivoisa ajojahti (1981), Aquirre – jumalan viha (1972), kaikki hienoja elokuvia, joiden kuvauksissa eläinten kävi huonosti. Oikeastaan kaikissa Herzogin elokuvissa oikeiden elukoiden puolesta on vähän huolissaan, mutta ei eksytä aiheesta.

Cannibal Holocaustissa tapetaan, ainakin wikipedian mukaan, useita eläimiä hyvin julmalla tavalla. Kuvausten perusteella en yksinkertaisesti halua nähdä sellaista. Se mitä ihmisille elokuvassa tapahtuu ja kuinka ohjaajaa epäiltiin murhasta, ei ainakaan lisää haluani nähdä filmiä.

Human Centipede (osat yksi, kaksi ja mahdollinen kolmas) on myös aika vahvasti heitetty siihen minulle näkymättömien elokuvien koppaan. Jos elokuvan juonikuvaus saa jo minut voimaan hieman pahoin, on luultavasti parempi jättää se katsomatta.

En tietenkään haluaisi kieltää näitä elokuvia tai halveksua niitä jotka niitä katsovat. Kyse on omien rajojen tuntemisesta, tiedän mitä en oikeasti halua nähdä. Katson kyllä mielelläni rankkoja elokuvia ja ymmärrän miksi ne ovat olemassa. Niillä on mielestäni samanlainen merkitys kuin shokeeraavilla vitseillä, ihmiset voivat tarkastella miksi he järkyttyivät mistäkin.

Tietysti myös taiteilijoilla on oikeus ja velvollisuus kommentoida yhteiskuntaa, toisinaan sellaisillakin tavoilla, jotka ovan hyvän maun vastaisia. Siihen kysymykseen miten hyvä maku määräytyy, ei liene viisasta pureutua tällä kertaa.

Mainokset
Kategoria(t): "Take me to the movies - I like to sit in the dark", "Voi saakeli tätä elämää!", Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s