Elokuvaklinikka # 3: The Adventures of Buckaroo Banzai Across the 8th Dimension

Peter Weller on Buckaroo Banzai, rock-tähti, neurokirurgi,samurai, rallikuski ja hiukkasfyysikko. Ensimmäisen (ja ainoan) elokuvansa hän aloittaa ajamalla kustomoidun avolava fordinsa ensin äänivallin, sitten ulottuvuuksien välisen vallin läpi. Mitä tarkemmin juonta pyrkii kuvailemaan, sitä vaikeammaksi se käy, joten sanotaan vain, että Buckaroolla on hommat hanskassa ja sen hanskan perässä kahdeksanteen ulottuvuuteen karkoitettu avaruusolio diktaattori kätyreineen.

Suomessa erinomaisella, Superässä-nimellä, tunnettu tai paremminkin tuntematon Buckaroo Banzai on kulttielokuvien peruskaanonia. Elokuva floppasi aikoinaan oikein komeasti, mutta sillä on vankka fanijoukkonsa ja kriitikotkin ovat olleet sille myötämielisiä.

Elokuvan huumorintaju on salamannopea ja katsojan on päätettävä hyppääkö hän kyytiin vai jääkö pois jo alkumetreillä. Suosittelen jäämään kyytiin, sillä se on hitonmoinen reissu.  Se ei tosin tarkoita, että B.B. olisi mestariteos, mutta sitä on vaikea olla ihailematta. Peter Weller on pääosassa aivan ilmiömäinen, oikeastaan kaikki näyttelijät tässä elokuvassa ovat. Tekijöillä on ollut suuria visioita tarinasta mitä he ovat kertomassa ja selvästi aikoivat luoda vähintään James Bondin veroisen elokuvasarjan.

Elokuvan suurin ongelma ei ole käsikirjoitus, joka on kirjaimellisesti sekoitus monesta muusta käsikirjoituksesta, koska pääjuoni rullaa hyvin omalla radallaan. Katsoja tuntee seuraavansa tarinaa, joka on osa suurempaa kokonaisuutta, kuin Tähtien sodassa ikään. Pulma onkin puitteissa. Pienellä budjetilla saadaan aikaan ihmeitä, mutta ihan kaikkea ei voi luovuudella ja hyvällä meiningillä tilkitä. Vaikka B.B:n budjetti tosin oli aikanaan keskitasoa (suunnilleen samoilla linjoilla kuin saman vuoden Star Trek III: Spockin paluu), se näyttää toisinaan melko halvalta.

Kulttielokuvissa on monesti omanlaisensa estetiikka, mutta B.B. näyttää ja kuulostaa isolta Hollywood-elokuvalta, jossa rahaa ei ole riittänyt kaikkien visioiden toteuttamiseen, mutta ne on tehty silti. Tunnelmaa latistaa myös tieto siitä, ettei tämä ollut alkusoitto millekään isolle saagalle.

Buckaroo Banzaista olisi voinut tulla amerikkalainen Doctor Who. Mielettömiä kosmisia seikkailuja, joissa puhutaan nopeasti ja päähenkilö on aina askeleen edellä yleisöä. Näyttelijänkin vaihtaminen olisi varmasti onnistunut tarvittaessa helposti. Hei, jos elokuvassa ajetaan fordilla läpi ulottuvuuksien, yksi reinkarnaatio on pikkujuttu. Veikkaan myös, ettei Banzai-sarjalla olisi samoja ongelmia kuin Dr Wholla, jonka yllä leijuu kummallinen konservatismin huntu.

Eli Buckaroo Banzain olisi pelastanut jatko-osa ja hieman selkeämpi käsikirjoitus. Se on sotku, mutta aivan valloittava sellainen. Alla oleva fanin tekemä traileri käyttää samaa musiikkia kuin Scott Pilgrimin traileri, mikä summaa elokuvan tunnelman erinomaisesti.

Mainokset
Kategoria(t): Elokuvaklinikka Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s