No shit, Sherlock

BBC:n Uusi Sherlock on ilmiömäisen suosittu, ainakin Tumblerissa sarjalle näyttää muodostuneen lähes fanaattinen yhteisö. Tumblerin käsitys hyvästä kulttuurista tosin on hieman kyseenalainen (Arrow, ihan oikeasti?). Koska sarjaa on ilmestynyt tähän mennessä kuusi jaksoa, tutustuminen ollut mikään suunnaton uhraus. Benedict Cumberbatch oli apaattisen Star Trek Into Darknessin harvoja valopilkkuja ja haastatteluissa hän on vaikuttanut oikein fiksulta ihmiseltä. Hän oli erinomainen myös elokuvassa Stuart: A Life Backwards, joten ajattelin antaa Uudelle Sherlockille tilaisuuden.

Sarjassa on hieman sitä samaa Ylemäisyyttä, mitä kaikissa BBC:n sarjoissa. Se on jokin selittämätön huteruus, näyttelijät ovat huippuluokkaa, mutta kaikki näyttää saman mankelin läpi vedetyltä. Uusi Sherlock on sentään leikattu paremmin kuin BBC:n toinen hittisarja, Dr Who, mutta toisinaan musiikki alleviivaa päähenkilön ”nerokkuutta” ärsyttävästi.

Sherlock Holmesin epämiellyttävyys on virkistävää ja toisinaan hänen tapansa esitellä päättelykykyään vaikuttaa ylikompensoinnilta. Kenties kykenemättömyyttä muodostaa intiimejä suhteita. John Watson, jota näyttelee Martin Freeman, puolestaan todistelee heterouttaan aina uudella tyttöystävällä. Tässä suhteessa Holmesin ja Watsonin suhde muistuttaa Kirkin ja Spockin suhdetta. Holmes on aina vähän ärtynyt Watsonin naisista, samaan tapaan kuin Spock kohotteli kulmiaan Kirkin naisystäville. Oman tulkintani mukaan tosin Spock oli hyväksynyt elämänkumppaninsa biseksuaalisuuden.

Valitettavasti sarja antaa Holmesista hämmentävän hölmön kuvan. Katsoja on aina askeleen tai kaksi häntä edellä, koska sarja syöttää yleisölle tietoa tavalla, joka valmentaa tuleviin käänteisiin. Varsinkin jaksossa, jossa versioitiin Baskervillen koira -tarina, oli ällistyttävää miten kauan Holmesilta kesti keksiä mistä on kyse. Lukisit enemmän sarjakuvia ääliö! Pelkoa aiheuttava kaasu tai kemikaali on niin kulunut kikka, että sitä voi jo verrata kauan kadoksissa olleeseen kaksoissiskoon tai -veljeen.

Holmesin päättelykyky näyttää toimivan parhaiten, kun hän haluaa nöyryyttää ihmisiä. Hänen huomionsa eivät tunnu mitenkään poikkeuksellisen tarkkanäköisiltä, vaan sellaisilta asioilta, mitä kaikki huomaavat, mutta eivät viitsi pohtia tarkemmin niiden merkitystä. Ainakaan ihmiset eivät rupea selostamaan päätelmiään kaikkien kuullen. Toki, sosiaalisten normien ja käytöstapojen huomiottajättäminen on osa tätä kovasti mainostettua neroutta. Tämä saattaa olla taas humanistin nillitystä, mutta Sherlock myös tekee melkoisia yleistyksiä ihmisistä ja heidän elämäntavoistaan.

Yhdessä jaksossa hän päättelee miehen olevan homo, esimerkiksi siitä, että hänellä on värikkäät alushousut ja bilettämisestä väsyneet silmät. Tosin sitten selviää, että nämä olivatkin (kai) tarkoituksellista hämäystä. Oikeasti, Batman ei olisi mennyt siihen lankaan. Tosin Bättis ei myöskään kärsi samanlaisesta allemmuuskompleksista kuin Holmes. Hahmo toitottaa jatkuvasti omaa ylemmyyttään ja sitä pöljemmältä hän vaikuttaa. Robert Downey Jr:n tähdittämät Sherlockit ovat ärsyttäviä, mutta ainakin hahmo on niissä huomattavasti pidettävämpi.

Uuden Sherlockin parhaat hetket ovat Holmesin ja Watsonin välisiä lämpimiä hetkiä, kun he nauravat yhteiselle vitsille tai selvittelevät vaikeaa suhdettaan. Vika ei siis ole näyttelijöissä, vaan äärimmäisen laiskassa käsikirjoittamisessa.

Mainokset
Kategoria(t): "Are you hugging the TV?", "Goose-stepping morons like yourself should try reading books instead of burning them!", "Spandex spandex everything spandex!", HLBTIQ Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s